Yhteistä sektoria ja sen palveluja on kehitettävä
Sunnuntai 9.5.2010 - Fredrik Almqvist
Tule mukaan kehittämään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Vahva yhteinen sektori on tasapuolisesti jakautuvan hyvinvoinnin ja palvelujen paras tae.
Vain yhdessä ja yhteistyössä pystymme hyvien vaalitulosten pohjalta estämään nykyistä menoa joka on merkinnyt, että markkinavoimat poimivat kannattavat osat yhteisestä varallisuudesta ja siirtävät tappiot veronmaksajien kustannettaviksi. Tämän on mahdollistanut eduskunnan nykyinen porvarillinen enemmistö.
Liian moni demaripäättäjäkin on valitettavasti menneinä vuosina myötäillyt tätä kehitystä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa on meidän selkeästi otettava kantaa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Se tarkoittaa esim. riittäviä hoidon ja hoivan palveluja vauvasta vaarin. Siihen kuuluu maksuton opetus ja koulutus esikoulusta korkeakouluun. Siihen kuuluu kirjastopalvelujen tason säilyttäminen. Verovaroja tähän saadaan oikeudenmukaisella verotuksella johon kuuluvat pääomatulon veron korottaminen sekä rahakaupan verollepano Tobinin mallin mukaisesti.
Eduskunnan uusi enemmistö voi lainsäädännöllä poistaa harmaan talouden ja pakottaa myös vierastyöläiset verolle. Näin saadaan sekä varoja asuntotuotannolle ja nuorille tilaa työelämään.
Eduskunnan uusi enemmistö voi myös sanoutua irti markkinatalouden yksioikoisesta ja lamoihin johtavasta ideologiasta ja ohjata kehitystä kestävään ja inhimilliseen suuntaan.
Mutta kaikki tämä hyvä edellyttää sitä että seuraavan eduskunnan kokoonpano on ratkaisevasti erilainen kuin nykyisen.
Sinä voit vaikuttaa!
Your blog is beautiful!